Kokeile aluksi vaikka tätä peliä

Raymond

Mississippi - tahdit 8-12

Mississippi virtaa kuin kaihomielinen, rouhea ja synkkä blueslaulu. Tällä seudulla, jossa painajaiset asuvat, syntyi Amerikan Yhdysvallat. Länsimaisen pokerin synnyinseutu jakoi kortit: loi liittovaltion kartan, historian, kulttuurin ja uskonnon. Raymond kävi Mississipillä ja näki Amerikan, Jumalan ja Saatanan. Raymond soittaa 12 tahtia Amerikan köyhimmästä osavaltiosta.

Mississippi tahti 8
”I have a dream.”

Parvekkeen alapuolella kulkee musta perhe. Äiti ja isä, pieni tyttö ja pieni poika. Vasta sukupolvi taakse päin heidän sukunsa elämä oli hyvin toisenlaista. Vanhemmilta valuu kyynel pitkin poskea. Parveke kuuluu Memphisin Lorraine Moteliin. Siellä on rekonstruoituna huone numero 306. Siellä on sen päivän lehti sängyllä. Puoliksi juotu kahvi, avattu maitopurkki. Tupakantumpit. Ovi, josta hän astui viimeisen kerran. Huoneessa, josta parvekkeelle lähdettyään mustien oikeuksien puolesta taistellut MARTIN LUTHER KING ammuttiin vastapäisestä talosta 1968.


Tohtori Kenneth Clarkin nukeilla tehdyillä testeillä todisteltiin sitä 1940-luvulla, että valkoinen ihonväri koetaan positiiviseksi.


Huone numero 306.

I have a dream. I see a promised land. Martin Luther Kingkin puhui Jumalan kautta. Niin Amerikassa puhutaan, niin lauletaan, niin surraan.

Kingin surmapaikka Lorraine Motel kuuluu National Civil Rights Museumiin. Siellä kävijä pakotetaan ensin katsomaan elokuva kansalaisoikeuksien ja rotusorron historiasta. Sitten verhon takaa aukeaa ovi, ja esiin tulee mies, joka kertoo, että nyt voitte jatkaa näyttelyn katsomista. Kuljet projisoitujen mustien ja vuosilukujen saatossa heidän vierellään halki Yhdysvaltojen historian, halki upeasti ja koskettavasti toteutetun museon, halki 12 miljoonan julkisesti ja yksityisesti nöyryytetyn ja kidutetun mustan orjan, halki sen minkä avulla Yhdysvalloista tehtiin maailman vaurain valtio. Jollainen se kerran oli. Ja nyt täällä, Mississippi on koko valtion köyhin osavaltio. Se, joka synnytti kaiken. Ja Amerikka on rikki.

Mississippi tahti 9
”Täällä käyt öisin.”

Olen nähnyt tämän paikan, niissä unissa, joissa jokin jahtasi minua. Suo, pelottavat maahan haikailevat puut, pieni synkeä järvi nimeltään Coon Lake (Coon on vanha loukkaava ilmaisu afrikanamerikkalaisista, neekeri-sanaakin pahempi). Yhteen puuhun on naulattu puinen risti. Siinä lukee JERREL Q. SMITHIN muistolle. Tämä on paikka, jossa painajaiset asuvat. Tänne tulet öisin.


Yhdysvaltojen suurin ydinvoimala humisee ja valittaa aivan Mississipin rannalla.

Olemme eksyneet. Hieman tahallaan toki. Takametsien päättyvälle tielle, joka sitä vääjäämättömämmin muuttuu viidakoksi mitä lähemmäksi saavumme Mississippi-jokea. Valtavan joen tuoksu käy jo sieraimiin. Yhtäkkiä ilmassa näkyy höyryä. Paljastuu suuri ydinvoimala. Se hurisee, tumisee ja ulisee aivan piskuisen tien reunalla. Se on Grand Gulf Nuclear Generating Station. Koko Amerikan suurin ydinvoimala. Täällä, keskellä viidakkoa, kilometrin päässä jättijoen rannalta.

Grand Gulf -pikkutien toisella reunalla tulee vastaan hylätty asunto, jonka pihalla vanhat keltaiset koulubussit ja henkilöautot ovat hautautuneet kasvien sekaan. Tapiiri vilistää pihamaalla. Parinsadan metrin päästä lähestyy mies jeepillä, haukkuvat koirat seuranaan. Hän ajaa ohi. Hetken päästä jarruttaa. Pakittaa takaisin kohdallemme. Avaa auton ikkunan.

”Oletteko vain kuvia ottamassa?” mies kysyy ratin takaa syvällä Etelän murteella litran Millerin High Lifen olut-tölkki kädessään. Hänen epäilyksiensä häivä hälvenee kuitenkin, ja niin PAUL RODDEY alkaa kertoa, että hän omistaa tämän risaisen puisen talon, mutta sen vuokralaiset ovat häipyneet. Verannalla makaa keltainen hyljätty lasten pehmolelu, leikkiankka.

Paul Roddey itse asuu muutaman sadan metrin päässä, siellä, mistä hän lähti jeepillä koirineen. ”Kääntykää takaisin vielä, kun voitte. Joki virtaa aivan tuossa lähellä. Tie muuttuu huonoksi. Saatatte jäädä jumiin autolla, eikä täällä liiku kukaan eivätkä puhelimet toimi.”

”Isäni hukkui Mississippi-joella, äitini kuoli talossa, jossa nyt asun.”

Joudumme olemaan varuillamme oudosti käyttäytyvien koirien kanssa, jotka tuijottavat meitä päästä varpaisiin.

”Älkää välittäkö koirista. Eivät ne suojelevia ole. Ne eivät vain ole tottuneet ihmisiin. Ne eivät tykkää ihmisistä”, Roddey lohduttaa.

Paul Roddey on asunut täällä koko elämänsä, 57 vuotta.

”Synnyin täällä ja minut kasvatettiin täällä. Tämä on kuulunut suvullemme iäisyyksiä. Olen luultavimmin alkuperäisin asukas, johon voitte törmätä täällä, enkä nyt laske leikkiä”, hän sanoo.

Roddey on työskennellyt viereisessä ydinvoimalassa aina siihen asti kunnes selkä alkoi pahasti reistailla. Nytkin hänellä on päällään ydinvoimalan sairaala-asua muistuttava paita. Ne otettiin työntekijöiltä yleensä pois, niitä ei saanut viedä kotiin, koska ne sisälsivät radioaktiivisuutta. Mutta Roddey on roudannut niitä mukaansa, koska ”ne ovat niin mukavia pitää päällä”.

Viereisellä mäennyppylällä on hautausmaa, johon on 1850-luvulla kuopattu satoja keltakuumeen tappamia pieniä lapsia.

Täällä käyt öisin.

”Isäni hukkui Mississippi-joella, äitini kuoli talossa, jossa nyt asun. Sellaista se on”, Roddey sanoo ja – naurahtaa.

”Isäni oli kalastaja. Jossain tuolla joella hän hukkui. Hän ansaitsi sen. Hän oli paha mies. Isäni oli paha mies, Jumalani. Hän sai ansionsa mukaan, hän todella sai ansionsa mukaan.”


Paul Roddey tykkää pitää ydinvoimalan paitoja yllään, vaikka niissä olisikin radioaktiivisuutta.

”Hän pahoinpiteli äitiäni ja vanhempaa veljeäni, kun minä olin pikkulapsi. Isälläni oli alkoholiongelma ja uhkapeliongelma. Ja ne eivät sopineet yhteen. Kun hän oli hävinnyt, ja niin kävi usein, kaikki rahansa ja oli kännipäissään ja vihoissaan, hän tuli kotiin, löi niin että raikui ja vei äitini rahat ja pahoinpiteli myös lastaan. Mikään ei auttanut. Kun isoveljeni alkoi tulla vanhemmaksi, hän alkoi antaa isälle takaisin. Isä pelasi jossain tuolla, erilaisissa laittomissa hämärissä paikoissa, ja hävisi kaikki rahansa. Hän sai ansionsa mukaan. Hän todellakin sai. Isäni oli paha mies.”

Hiljaisuus. Mississipin syksyn aurinko paahtaa kasvoja tämän julmuuden äärellä. Sitten Paul jatkaa:

”Mutta minun elämäni on ollut täällä hienoa ja mahtavaa. Olen sellainen punaniskainen mies, ja rakastan maaseutua!” hän sanoo, syvällä Etelän murteella, ja nauraa, ennen kuin jatkaa matkaansa jeepillään ties minne.

Ehkä valo voittaa vielä. Se täytyy selvittää.

Mississippi tahti 10
”Älä osta Lamborghinia.”

Versio numero 1 siitä, mistä on tärkeää julistaa. Mississippi on Jumalan. Kirkkoja on noin kolmen miljoonan asukkaan osavaltiossa reilut 9 000. Täällä on kirkko jokaista 300 asukasta kohden, Suomessa on kirkko jokaista 6 000 asukasta kohden. Kirkkoja seisoo kirjaimellisesti joka kulmalla. Valkoisten Emmanuel Baptist Churchin sunnuntain kirkonmenoissa sinisissä farkuissa, lyhythihaisessa kesäpaidassa ja bootseissa esiintyvä pastori EDDIE PAINTER (”tämä on vähän erilainen kirkko, kovin monesta muusta kirkosta et löydä pastoria näin pukeutuneena”, Painter naurahti meille messun jälkeen) julistaa kaupallisuuden turmiosta.

”Tämä miljardien bisnes vie ihmiset väärään suuntaan. Kun avaat television, siellä kerrotaan, että ilman tätä tuotetta ei tule toimeen. Mutta ei niillä ole kuvia pudonneista ja hävinneistä ihmisistä. Sitten alat vertailemaan autoasi. Ja usein käy niin, että haluamme enemmän kuin Jumala meille soisi. Jos Jumala on antanut sinulle budjetin Chevyyn, älä osta Lamborghinia”, Painter saarnaa. Keski-iältään korkea valkoinen yleisö kuuntelee.

”Kaikki tavara katoaa joskus. Jos et usko, niin vie uusi autosi takaisin kauppaan ja myy se, niin huomaat kiitoksen. Meidän tulee alkaa ajatella ikuisia asioita”, Painter sanoo ja osoittaa sormella taivasta kohden.

Kuoro laulaa ylistyslaulua, Celebrate the Jesusta, ja messun lopuksi esitellään, kuinka joku eksynyt lammas on palannut. TODD tuodaan salin eteen.

”Hän liittyi kirkkoon 15 vuotta sitten, mutta poistui ja sanoi, ettei ikinä palaa. Mutta nyt hän on palannut kotiin. Otetaan kiitosrukous siitä.”


Pastori Eddie Painter ja hänen vaimonsa Lisa kirkon pihamaalla.


Eksynyt lammas.

Mississippi tahti 11
”Finland Avenue.”

Versio numero 2 siitä, mikä oli tärkeää julistaa. Löytyypä Mississipistä ainakin yksi Finland Avenue. Se nököttää hiljaisena aivan osavaltion itärajalla, kapea ja vaatimaton tie metsän ja pellon välissä. Finland Avenuen varrella seisoo valkoinen, pieni, vuonna 1907 rakennettu Finnish Lutheran Church.

Suomalaisiakin maahanmuuttajia houkuteltiin tänne viljelemään antoisaa Mississipin maata, kasvattamaan metsää ja kalastamaan. Ensimmäiset suomalaiset tulivat 1899, Isossakyrössä syntyneen GIDEON LAINEEN johdolla.

Kirkon hautausmaalla makaa KOSKELOITA ja SAKSOJA. Yhteisö kukoisti kymmenien perheiden voimin aina 1940-luvulle saakka, mutta sittemmin suomalaiset perinteet ovat jääneet muutamien vaalittaviksi.

”Kovin ovat suomalaiset perinteet hajaantuneet pois täältä”, TANYA HAMILTON kertoo kirkossa. Hänellä on suomalaiset sukujuuret.

”Yritämme silti pitää joistain perinteistä kiinni, vaikka nuori väki ei enää olekaan niin kiinnostuneita sukujuuristaan. Tämä kirkko on muisto siitä, mistä olemme alun perin.”


Mississippi tahti 12
”Valo voittaa.”

Versio numero 3 siitä, mistä on tärkeää julistaa.

 


Mustien kirkko Greenvillessä.

Astumme sunnuntain toiseen messuumme, mustien Sweet Pilgrim M.B. Churchiin varovaisesti. Vanha, kauniiseen valkoiseen mekkoon pukeutunut rouva CHRISSY HARRIS kirkon sisäovella toivottaa meidät tervetulleeksi, hiljaa, ystävällisesti ja hyväksyvästi (ei voi silti olla ajattelematta, kuinka 21-vuotias valkoinen DYLAN ROOF vain viisi kuukautta aikaisemmin astui South Carolinan Charlestonissa samoin sisään kirkkoon ja ampui, suoritti joukkomurhan, viharikoksen, kesken mustien pyhän tilaisuuden).

Astumme penkkirivistölle. Nainen avaa meille Raamatut, MATTEUKSEN viidennen kirjan kohdalta, Devils Cast into Swinesta.

Siitä kohdasta, jossa kerrotaan, kuinka Saatana koettelee ja houkuttelee pimeän armottomasti. Mutta Saatana häviää Jeesukselle. Ja valo ja enkelit saapuvat.

Pastori WILLIE HARRIS valkoisessa kaavussaan ylistää, kuin JAMES BROWN, Jumalan hyvyyttä ja pahuuden voittamista. Sitten hän keskeyttää.


Veli Clark, Sweet Pilgrim M.B. Churchissä. Clark oli kylmän sodan aikana Saksassa Yhdysvaltojen armeijan komennuksella.

”Olemme saaneet näköjään vieraita seuraamme. Keitä te olette te matkalaiset, voisitteko kertoa itsestänne jotain?” hän kysyy seurakunnan edessä.

Kerromme tarkoitusperämme, keitä olemme, mistä ja miksi.

”Kiitos, kun saamme olla täällä.”

”Amen!” huutaa seurakunta yhteen ääneen.

Jeesusta ylistävä gospel-laulu täyttää salin, minkä jälkeen meidätkin kutsutaan eteen ehtoollispiiriin, ja he laittavat kätensä käsiimme. Saamme pikkuiset muovipurkit, joiden ohuen muovikalvon alla on ohut leipä ja hieman paksumman kalvon alla punaviiniä. Ruumis ja veri. Ne syömme ja juomme näiden mississipiläisten kanssa, tässä pienessä kirkossa lokakuisen taivaan alla.

Liikuttuneet seurakuntalaiset halaavat meitä, valkoisia matkalaisia. Olemme siunattuja.

Valo voittaa vielä.


Dot Howard sunnuntain messun jälkeen.


Pastori Willie Harris pyytää lähettämään mukanamme ”rakkautta kaikille”.

 

Suosittelemme seuraavaksi

Suosittelemme seuraavaksi

Näytä kaikki tarinat
Odota hetki