Kasinopelit ravintoloihin

Ravintoloitsijana sinulla on mahdollisuus tarjota asiakkaillesi viihdettä RAY:n kasinopelien parissa. Ravintolakasinopelivalikoimaan kuuluvat Black Jack, Ruletti ja Red Dog. RAY tuo ravintolaasi kasinopelipöydät ja niihin liittyvät varusteet, pelipöytiä ravintoloissa hoitavat RAY:n omat pelinhoitajat. Ravintoloitsijan huolehdittavaksi jää mm. pelitilan tarjoaminen sekä osallistuminen pelitoiminnan valvontaan ravintolassa.

RAY pyrkii järjestämään peliensä saatavuuden niin, että ne ovat helposti tavoiteyleisönsä käytettävissä. Pelien jakelun ohjaamisessa käytetään ns. markkinointikriteeristöä. Sen mukaisesti kasinopelejä sijoitetaan vain anniskeluravintoloihin. Kriteeristössä on määritelty myös muut ravintolalle ja ravintolayrittäjälle asetetut vaatimukset.

Pelitoiminta on ravintolassa aina oheistoimintaa

Ennen päätöstä uuden kasinopelin käynnistämisestä RAY analysoi ravintolan asiakasvirrat ja asiakasrakenteen. Pelin perustamisen edellytyksenä on mm. se, että ravintolassa on vähintään kolme sellaista iltaa/päivää, jolloin asiakkaita arvioidaan olevan riittävästi kannattavan pelitoiminnan aloittamiseksi. Yhteistyön lähtökohtana on lisäksi aina, että pelitoiminta säilyy varsinaista ravintolatoimintaa tukevana oheistoimintona.

Kuhunkin ravintolaan sijoitettavien kasinopelien valinnassa käytetään apuna tutkimuksista ja käytännön kokemuksesta saatuja tietoja siitä, mitä pelejä erilaisissa ravintoloissa kannattaa asiakkaille ensisijaisesti tarjota. Tällä hetkellä kasinopelejä on noin 260 ravintolassa eri puolella Suomea. Yleensä ravintolassa on yksi tai kaksi kasinopelipöytää. Pelejä on yhteensä noin 330. RAY:n ravintolakasinopelivalikoimaan kuuluvat Black Jack, Ruletti ja Red Dog .

Kasinopelejä hoitavat ravintoloissa RAY:n ammattitaitoiset pelinhoitajat


RAY:n ravintolakasinopelitoiminnasta eri paikkakunnilla vastaavat kasinopeliesimiehet. He myös neuvottelevat uusien pelien aloittamisesta. Kasinopelipöytiä hoitavat puolestaan RAY:n pelinhoitajat, jotka työskentelevät saman alueen eri ravintoloissa. Pelinhoitajat saavat ammattikoulutuksen RAY:ltä. RAY myös tuo ravintolaan pelipöydän varusteineen, hoitaa pelinhoitajien työvuorojärjestelyt sekä ohjaa ja valvoo pelitoimintaa.

0