RAY Tukee - RAY Stöder

---

 

Yhteinen suru lähensi

Taubertin perhe Lempäälästä menetti Martan napanuorakomplikaatioon vuonna 2004 vain muutamaa tuntia ennen tytön syntymää. Täytenä yllätyksenä tullut perheenjäsenen kuolema tuntui julmalta ja epäreilulta.

- En olisi halunnut menettää ketään ympäriltäni. Siskon kuolema tuntui omituiselta, koska en voinut ymmärtää, että näin voi ylipäänsä käydä kenellekään. Ajattelin, että minunkin pitäisi varmaan kuolla ennen kuin pikkusiskon, kertoo Tuomas Taubert, 15.

Isä Tero Taubertin mielestä vaikeinta oli ihmisten kohtaaminen.
- Vaati vuosia ennen kuin kykenin taas luontevasti kohtaamaan perheen ulkopuoliset ihmiset.
Hän sanoo vuosien varrella oppineensa elämään tyttären kuoleman kanssa ja pystyvänsä jo puhumaan aiheesta ilman itkua.

- Omin voimin emme olisi tästä kuitenkaan selvinneet. Sairaalan neuvosta otimme heti Martan kuoleman jälkeen yhteyttä lapsikuolemaperheitä edustavaan Käpy ry:hyn Tampereella. Lisäksi Lempäälän kunta järjesti koko perheelle kriisi-istunnon. Kävimme myös vaimon kanssa Mannerheimin Lastensuojeluliiton sururyhmän järjestämässä musiikkiterapiassa.

Yhteinen suru on lähentänyt perheenjäseniä toisiinsa.
- Olemme perheenä käyneet asian yhdessä läpi ja selviytyneet siitä, tiivistää Iiris Taubert,12.
Koko perhe on osallistunut aktiivisesti Käpy ry:n perheleireihin sekä tukihenkilö- ja vertaistoimintaan. Vanhemmat ovat käyneet kertomassa yhdistyksen toiminnasta perheissä, joilta on vastikään kuollut lapsi, toimineet lapsensa menettäneiden tukihenkilöinä ja ryhmänvetäjinä perheleireillä. Tuomas on käynyt puhumassa lasten surutyöstä terveydenhuollon ammattilaisille.

Tero Taubert neuvoo, ettei suruaan kannata piilotella eikä haudata, vaan sitä pitää käsitellä kaikin mahdollisin tavoin. - Puhumalla voi suruaan pikkuhiljaa murustella.
Martta oli Taubertien neljäs lapsi. Hänen jälkeensä perheeseen on syntynyt vielä kaksi lasta, jotka ovat nyt 3- ja 1,5-vuotiaita.

Kuolleella sisarella on oma paikkansa perheessä. Martan tarina on tallennettu kansioon, johon vanhemmat, sisarukset ja serkut ovat piirtäneet ja kirjoittaneet tunteistaan heti hänen kuolemansa jälkeen.
Iiris sanoo aina kertovansa, että perheessä on kuusi lasta, joista yksi on kuollut.

Viimeisen puolen vuoden aikana 3-vuotias Johanneskin on oivaltanut Martan perheenjäsenyyden.
- Johannes pyytää aina välissä lukemaan Martan kansiota ja selittää, että kun Martta syntyi, minua ei vielä ollut, mutta sitten kun Hertta syntyi, minä olin jo, Tuomas nauraa.

Teksti: Pirjo Kupila
Kuva: Wilma Hurskainen