RAY Tukee - RAY Stöder

RAY tukee suomalaista hyvinvointia

RAY tukee vuosittain noin tuhatta sosiaali- ja terveysjärjestöä eri puolilla maata. Tälle sivulle on koottu kuvia, videoita ja kertomuksia avustetusta toiminnasta.Tutustu ja katso mitä kaikkea pelieuroilla saadaan Suomessa aikaan!

Torstai 29. heinäkuuta 2010

 

Neuvottomat nuoret miehet takaisin ruotuun

Valtaosalla nuorista näyttää menevän paremmin kuin koskaan. Silti yhteiskunnan laidalla notkuvia tai viranomaisen näkökulmasta katsottuna tietämättömissä olevia nuoria on enemmän kuin koskaan aiemmin. Suurimmassa syrjäytymisvaarassa ovat nuoret miehet.

Tilastojen valossa poikien elämä on riskialttiimpaa kuin tyttöjen. Poikien elämä on myös ahtaampaa, koska heille ei sallita yhtä paljon vaihtoehtoja itsensä toteuttamiseen kuin tytöille. Vaikeuksiin ajautuneiden nuorten miesten elämä on lähtenyt yleensä luisumaan huonoon suuntaan jo lapsuudessa. Nuorten ongelmilla ja huono-osaisuudella on myös taipumusta kasautua pysyvästi.

Setlementtinuorten liiton toiminnanjohtaja, nuorisoasianneuvos Pekka Häyhä pitää elämänhallintataitojen eheyttämistä tärkeimpänä asiana vaikeuksissa olevien nuorten ja erityisesti poikien auttamisessa

- Yllättävän monilla nuorilla on vaikeuksia taloutensa kanssa. Nuoret velkaantuvat helposti harkitsemattomilla hankinnoilla ja pikavipeillä. Pojat velkaantuvat tyttöjä herkemmin myös pelaamalla.

Nuorisotyöttömyyttä Häyhä pitää yhtenä tärkeimmistä syrjäytymiseen altistavista tekijöistä.

- Nousukaudella nuoret saattoivat tehdä hyvinkin lyhyitä työjaksoja ja olivat herkästi irtisanoutumassa, koska tiesivät työpaikkoja olevan tarjolla vaikka kuinka paljon. Nyt työttömyys painaa etenkin niitä toimialoja, jotka ovat perinteisesti työllistäneet paljon nuoria miehiä, kuten rakennusala ja metalliteollisuus.

Kun ote lipsuu

Josen talousongelmat ovat niin tiukalla kerällä, että nuori mies näyttää luovuttaneen koko asiasta. Enimmäkseen soppa vain hävettävää ja harmittaa häntä yhtä aikaa. Eihän tämän näin pitänyt mennä!

Jose alkoi velkaantua muutettuaan omaan asuntoon Helsingissä, koska hänellä ei ollut varaa maksaa vuokria. Sitten tulivat potkut töistä ja kaiken kukkuraksi miehen pinna paloi Kelan byrokratiaan.

- Elin pari vuotta ilman minkäänlaisia tuloja. Lainasin kavereilta ja sukulaisilta, kun ei ollut rahaa edes ruokaan. Vähitellen jäivät muutkin laskut rästiin eivätkä ne enää lopulta edes kiinnostaneet, koska mulla ei ollut mitään mahdollisuuksia maksaa niitä, hän kertoo.

Josella on velkaa parikymmentä tuhatta euroa: vuokra- ja elatusrästejä sekä pari puhelinliittymää. Pikavippejä tai muita kulutusluottoja hän kieltää koskaan ottaneensa.

Laskut mappiin

Parikymppinen Jose on koulutukseltaan ravintolakokki. Hänen mielestään on hyvä osata laittaa ruokaa, mutta hän ei aio silti jäädä alalle. Jose on jo jonkin aikaa ollut työtön ja koditon. Hän yöpyy kavereiden ja välissä äidin luona.

Sillä vain ei yksinkertaisesti tule toimeen Helsingissä. Mulle ei ulosoton jälkeen jäisi edes sitä, mitä saan nyt Kelasta ja sossusta. Jose on käynyt keskustelemassa veloistaan kaupungin velkaneuvonnassa ja Haltsaa-projektin velkaneuvojan kanssa.

- Mulla oli silloin tilapäinen duunipaikka, mutta kaupungilta sanottiin, ettei se riitä. Pitää olla vakituinen työ.

Haltsaa-projektin neuvoja pakotti avaamaan kaikki velkojien kirjeet ja mapittamaan ne. Sitten hän teki suunnitelmia ja laskelmia, mutta ei siitäkään tullut mitään, koska mä en saanut vakituista duunia.

Miten ajattelit ratkaista velkaongelmasi?
- Pitäisi löytää vakituinen duuni, josta saa vähintään kaksi tonnia kuussa. Sillä pystyy jo elämään siedettävästi Helsingissä.

Teksti: Pirjo Kupila
Kuva: Ville Juurikkala



Nuorten velkanevonta:

Settlementtinuorten liitto on edelläkävijä nuorten järjestölähtöisen velkaneuvonnan kehittämisessä. Haltsaa Proggis -projektin kohderyhmänä ovat kunnallisen velkaneuvonnan ulkopuolelle jäävät velkaantuneet tai riskiryhmässä olevat alle 25-vuotiaat nuoret.

RAY:n rahoittama hanke alkoi vuonna 2006 ja jatkuu vuoden 2010 loppuun.