Alaikäispelaaminen
RAY haluaa estää alaikäisten pelaamisen. Tähän pyritään tarjoamalla yritysyhteistyökumppaneille parhaat mahdolliset työkalut.
RAY on asettanut pelinestolaitteet kaikkiin pelipisteisiinsä, joissa alaikäiset voivat pelata. Pelipisteet on lisäksi rajattu ikärajatarroin ja sijoitettu mahdollisimman helposti valvottavaan paikkaan. Valvonnasta huolehtivat RAY:n yhteistyökumppanit. RAY vastaa tehtävän onnistumisesta tarjoamalla työkaluja ja koulutusta valvonnan tueksi. Pelipisteiden henkilökunnasta koulutukseen liittyvän lopputestin on läpäissyt vuoden 2009 loppuun mennessä noin 40 000 työntekijää. Pelipisteissä, esimerkiksi kioskeissa, kaupoissa ja liikenneasemilla, on arpajaislain mukaan voimassa 15 vuoden ikäraja, paitsi samaan perheeseen kuuluvan täysi-ikäisen läsnäollessa ja luvalla.
Ikärajat omissa pelisaleissa
RAY:n omissa pelisaleissa (Pelikioski, Potti, Täyspotti, Club RAY ja Gold Dust) ikäraja on 18 vuotta. Asiakaspalvelupisteet on niissä sijoitettu niin, että henkilökunnan on helppo valvoa ikärajoja. Grand Casino Helsingissä ikäraja tarkistetaan aina asiakkaan rekisteröitymisen yhteydessä. Ikärajakäännytyksiä tehdään kymmeniä tuhansia vuosittain. RAY:n omissa pelisaleissa ikäraja tarkistettiin vuonna 2009 lähes 81 000 kertaa.
Ikärajojen automaattinen valvonta
Pelaajien ikärajavalvontaa parantaa entisestään korttimaksaminen, jonka yhteydessä järjestelmä tarkistaa pelaajan iän. RAY tarjosi ensimmäistä kertaa mahdollisuuden korttimaksamiseen vuonna 2008. Vuoden 2010 alussa korttimaksaminen on mahdollista noin 3 000 automaatissa.