Ray -

Suomessa on käynnissä valtavasti erilaisia projekteja, joista monilla on kehittämis-etuliite. Helposti tulee tunne, että mitään merkittävää ei synny ilman sitä varten käynnistettyä projektia. Olisi korkea aika pysähtyä miettimään, missä kulkee laadukkaaseen tekemiseen automaattisesti sisältyvän ja erillisen kehittämistyön raja. Yhtälailla olisi pohdittava, milloin on todella kehitettävä jotain täysin uutta ja milloin riittää jo olemassa olevan tiedon ja kokemuksen suunnitelmallinen hyödyntäminen.

Pääsin tutustumaan vähän aikaa sitten terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin sekä turvallisuuden edistämisen toimintakokonaisuuteen Lapin alueella. Kokonaisuus vaikutti monilta osin järkevältä, sillä terveys, hyvinvointi ja turvallisuus on ymmärretty Lapissa vahvasti toisiaan täydentävinä kokonaisuuksina, joilla voidaan turvata hyvän arjen edellytykset monille ihmisille.

Suunnittelussa ja käytännön toteuttamisessa on Lapissa mukana hyvin laajasti mm. viranomaiset, oppilaitokset ja järjestöt. Tämän vuoksi myös toiminnan rahoitusvastuu jakautuu luontevasti eri tahoille maa- ja metsätalousministeriöstä RAY:hyn. Lapin mallilla on voitu varmistaa, että tieto ja osaaminen ovat kaikkien käytettävissä ja kehittämistyö etenee johdonmukaisena prosessina.

Lapista on opittavissa ainakin kaksi asiaa. Ensinnäkin on tärkeää huolehtia, että syntyy yhteistyöverkosto, jossa jokaisella on oma selkeä roolinsa, mutta tiedot ja kokemukset ovat kaikkien käytettävissä. Toiseksi muualla Suomessa voisi miettiä, mitä kaikkea Lapin mallista on hyödynnettävissä ilman uusia erillisiä (kehittämis)projekteja.

Ensi vuoden jakoehdotuksemme loppusumma, noin 278 miljoonaa euroa, on herättänyt paljon keskustelua. Monet eri tahot ovat päivitelleet sen pienuutta. Onko vajaat 300 miljoonaa euroa siis ihan oikeasti pieni summa rahaa?

Ensi vuonna raha-automaattiavustuksina sosiaali- ja terveysalan järjestöille jaettavalla summalla esimerkiksi Espoon kaupunki saisi katettua päivähoidon kustannukset yli vuoden ajan. Kotipaikkani Tuusula voisi puolestaan kattaa tuolla summalla koko kunnan menot lähes 1,5 vuoden ajan. Ainakin kuntajohtajat olisivat siis todella mielissään tuollaisesta tukipotista.

On totta, että vuoden 2009 jakopottiin verrattuna avustuksia voidaan jakaa ensi vuonna noin 25 miljoonaa euroa vähemmän ja tuo vähennys aiheuttaa erilaisia haasteita avustusten saajien toimintaan. Siitä huolimatta väitän, että jaettava rahamäärä on aika valtava ja avustuksen saajia, 805, on paljon. Jaetaankohan missään muussa maassa näin paljon rahaa näin monelle yleishyödylliselle sosiaali- ja terveysalan toimijalle? Ainakaan, jos jaettava summa suhteutetaan väestömäärään.

Suomalaisessa yhteiskuntamallissa järjestöt ovat jo lähtökohtaisesti merkittäviä toimijoita. Tässä mielessä ilmaisu 3. sektori on harhaan johtava. Monille ihmisille kun järjestöjen työllä on ensiarvoisen tärkeä merkitys. Järjestöjen toimintaedellytysten turvaamisen on siis oltava RAY:n lisäksi myös ylipäätään valtiovallan sekä kuntien aidon kiinnostuksen kohteena taloudellisesti tiukkoinakin aikoina. Järjestötkään eivät voi toimia pelkän kauniin ajatuksen varassa.

Jos järjestöt toimivat nyt viisaasti, ne pohtivat ja suunnittelevat hyvin huolellisesti lähivuosien toimintaansa. Kun esimerkiksi kaikki järkevät yhteistyömahdollisuudet hyödynnetään ja �pakettia� näin tiivistetään, luodaan samalla pohjaa tulokselliselle tulevaisuudelle. Samalla järjestöt luovat tekemisen rungon, jonka toimivuuden rahoittajakin haluaa varmistaa käytettävissä olevien resurssien näkökulmasta tiukimmassakin tilanteessa. Ja jota voidaan täydentää järkevällä tavalla sitten, kun jaettavaa on vielä ensi vuottakin enemmän.

Media on viime viikkoina hoitanut innokkaasti tehtäväänsä yhteiskunnallisen kehityksen vartijana ja äänitorvena. Pienetkin asiat, jotka on voitu kytkeä tai kuviteltu kytkeytyvän vaalirahoitukseen, on käyty läpi työtunteja säästämättä.

Tässä toiminnassa on ollut paljon hyvää ja monet epäkohdat on saatu kuntoon vauhdilla. Myös päätöksentekoprosessit ovat tulevaisuudessa aiempaa avoimempia, jolloin eri toimijoiden roolit on helpommin tunnistettavissa.

Media on myös laskenut epäilyksen varjon monen sellaisen toimijan ja tekemisen ylle, joilla ei taatusti ole mitään tekemistä esim. puoluepoliittisen toiminnan kanssa tai joiden toiminnasta ei löydy muutenkaan huomauttamista, vaikka lakeja ja moraalikäsityksiä tulkittaisiin tiukimmalla mahdollisella tavalla.

Minulla on kaksi toivomusta:

Ensimmäinen toiveeni on, että toimittajat innostuisivat ja paneutuisivat terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämisen (sairauden ja pahoinvoinnin vähentämisen) haasteisiin ja mahdollisuuksiin samalla innolla ja antaumuksella kuin nyt vaalirahoitukseen.

Toinen toiveeni on, että media olisi valmis myöntämään tunnustusta myös niille toimijoille, jotka tekevät usein näkymätöntäkin työtä luodakseen mahdollisimman monelle edellytykset hyvään arkeen.

Suomalaiset ovat keskimäärin terveempiä ja hyvinvoivempia kuin koskaan aikaisemmin. Keskimäärin hyvästä elämästä huolimatta haasteena ovat kuitenkin esimerkiksi kasvuaan jatkaneet terveys- ja hyvinvointierot. Olemmeko siis jättäneet huomioimatta jotakin olennaista?

Laaja-alaisen terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämisen näkökulmasta keskustelua käydään aivan liian paljon vain palveluista. Se puolestaan tarkoittaa hyvin usein tuotteistamista. Haasteena tässä yhtälössä ovat monet sellaiset tuen ja auttamisen muodot, joita ei pitäisi tarvita tuotteistaa missään tilanteessa. Tarkka suoritteiden ja hintojen laskeminen kun ei ollenkaan välttämättä ota huomioon inhimillisen elämän yllättäviä käänteitä ja sen myötä muuttuvia tarpeita.

Palveluiden lisäksi olisi tarkasteltava ylipäätään eri väestöryhmien arjen olosuhteita. Palvelut ovat toki merkittävä osa ihmisten arkea, mutta sen muotoutumiseen terveyttä ja hyvinvointia vahvistavaksi tai uhkaavaksi, vaikuttavat monet muutkin tekijät.

Jos ymmärrämme ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin rakentuvan arjen olosuhteista, korostuu paikallisen toiminnan merkitys. Kuntien onkin pohdittava äärimmäisen huolellisesti, mistä toiminnoista niiden on syytä pitää kiinni myös nykyisessä taloudellisessa tilanteessa. Lyhyen tähtäimen säästöjen seurauksena ongelmat voivat nimittäin kasaantua joillekin väestöryhmille tavalla, josta maksetaan säästöihin verrattuna monikertainen hinta – inhimillisten kärsimysten lisäksi.

Järjestöt voivat olla kunnalle erittäin hyviä yhteistyökumppaneita. Kunnan on kuitenkin muistettava, etteivät järjestöt voi paikata kunnan lakisääteisen toiminnan aukkoja esimerkiksi raha-automaattiavustuksilla. Rajanveto kunnan lakisääteisen ja järjestöille luontevasti sopivan toiminnan välillä ei ole kuitenkaan aina täysin yksiselitteistä. Siksi kuntien ja järjestöjen olisi lisättävä huomattavassa määrin keskustelua toiminnoista, joilla varmistetaan hyvä arjen edellytykset kaikille kuntalaisille.

Aidosti yhteisen toiminnan suunnittelun ja seurannan avulla on mahdollista löytää eri toimijoiden oikeat roolit terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämisen kokonaisuudessa. Kunta on siitä päävastuussa ja sen myötä yhteistyön edellyttämien perusrakenteiden olemassaolosta. Järjestöt voivat puolestaan tarjota kuntalaisille joustavalla tuoteselosteella varustettuna esimerkiksi erilaisia osallistumisen ja toimimisen mahdollisuuksia, vertaistukea ja asiantuntevaa tukea monenlaisissa elämäntilanteissa. Järjestöt ovat siis paljon muutakin kuin mahdollisia palveluntuottajia. Tällä tavoin ne täydentävät kunnan vastuulle kuuluvia palveluja ja luovat osaltaan olosuhteet, joissa kuntalaisten on hyvää elää.

Valtiovarainministeriö (VM) on juuri julkistanut valtion ensi vuoden talousarvion päälinjat. Ainakin kaksi budjetin painopisteistä, hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen ja kaveria ei jätetä, sopivat kuin kävelylenkki itsestään huolehtivalle ihmiselle myös järjestöjen ensi vuoden toiminnan suunnittelun lähtökohdaksi.

Monet VM:n talousarvioesityksessä elvytys-otsikon alla esitetyt summat ovat samaa suuruusluokkaa kuin RAY:n ensi vuoden avustukset (lähes 300 miljoonaa euroa) sosiaali- ja terveysalan järjestöille. Esimerkkinä mainittakoon investointien aikaistaminen, joka maksaa valtiolle 330 miljoonaa euroa. Raha-automaattiavustustenkin yhteiskunnallisen merkityksen voidaan olettaa siis olevan huomattava.

Pohdimme RAY:ssä jo tämän vuoden alussa, pitäisikö meidän käynnistää erillinen avustusohjelma laman kellistämiseksi. Ohjelmalle ei löytynyt niin vahvaa raamitusta, että olisimme esimerkiksi voineet ajatella konseptin toimivan seuraavat kaksi-kolme vuotta, jolloin taloudelliset suhdanteet ovat toivottavasti nykyiseen verrattuna huomattavasti paremmat.

Nyt, jos koskaan, sosiaali- ja terveysalan järjestöillä on todellinen näytön paikka. Kun järjestöt tekevät seuraavien vuosien toimintasuunnitelmia, niiden on uskallettava ja osattava tarkastella:

- omaa toimintareviiriään laajempaa kokonaisuutta
- mitkä panostukset edistävät parhaiten terveyttä ja hyvinvointia.

Edellä mainittu tarkastelu edellyttää laajakatseista vastuullisuutta ja tarvittaessa oman kaveripiirin laajentamista. Se tarkoittaa myös aitoa eri toimijoiden välistä vuorovaikutusta ilman turhaa nokittelua. Nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa jokaisen on toimittava vastuullisesti. Tämän soisi näkyvän myös järjestöjen toivomissa RAY-avustuksissa.

Me RAY:ssä teemme parhaamme suunnataksemme käytettävissä olevat avustusvarat mahdollisimman tasapuolisesti ja tuloksellisesti – katse suunnattuna tulevaisuuteen. Järjestöt voivat auttaa meitä tekemällä realistisia sekä terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämisen kokonaisuuden huomioon ottavia suunnitelmia – siihen liittyen joskus voi olla ihan tervettä parantaa tietoisesti myös kaverin mahdollisuuksia toimia osana kokonaisuutta.

Näin toimimalla RAY:n avustuspottikin on kokonaisuudessaan todellinen elvytyspaketti ja järjestöt sen osaavia toimeenpanijoita. Samalla vahvistuvat myös perustelut avustuksiin käytettävissä olevien varojen täysimääräisestä suuntaamisesta nimenomaan todelliseen järjestö- ja kansalaistoimintaan.

Taloudellinen taantuma on kiihdyttänyt keskustelua hyvinvointipalveluiden tulevaisuudesta. Etenkin kuntien edustajat ovat olleet hyvin huolissaan mahdollisuuksistaan turvata edes aivan välttämättömimmät palvelut. Tässä tilanteessa lopetuslistalle on luonnollisesti siirretty kaikki, mikä koetaan vähemmän tärkeäksi.

 

Mikä on sitten välttämätöntä ja mikä vähemmän tärkeää? Sairaanhoito lienee yksi välttämättömimmistä palveluista, joista ei olla valmiita luopumaan missään tilanteessa. Lopetuslistalla puolestaan on usein ensimmäisenä esimerkiksi nuoriso- ja kulttuuripalvelut, joilla ei hätäpäissään nähdä olevan suoranaista vaikutusta ainakaan kenenkään terveyteen ja hyvinvointiin. Tällainen ajattelu on kuitenkin pidemmällä aikajänteellä erittäin vaarallista.

 

Kaikilla vähääkään valistuneilla päätöksentekijöillä on ollut tiedossa jo vuosien ajan, että ihmisten terveys ja hyvinvointi rakentuvat pääosin sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolella. Edellä mainitulla järjestelmällä on puolestaan erittäin tärkeä rooli ennen kaikkea jo syntyneiden sairauksien ja pahoinvoinnin poistajana.

 

Miksi tätä tietoa todellisista terveys- ja hyvinvointipalveluista sekä ylipäätään jokapäiväisen elämän olosuhteiden merkityksestä näyttää kuitenkin olevan erittäin vaikea soveltaa käytäntöön?

Sairaanhoidossa toiminnan tulokset näkyvät usein välittömästi tai ainakin lyhyellä viiveellä. Yksittäisten edistävän ja ehkäisevän työn toimien lopullista vaikuttavuutta on useimmiten lähes mahdotonta osoittaa tai ainakin se on tehtävissä vasta monien vuosien kuluttua. Tästä huolimatta päätöksentekijöiden olisi pidettävä nykyisessäkin taloudellisessa tilanteessa päänsä kylminä.

 

Pikasäästöjen sijasta olisi tehtävä myös ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin näkökulmasta kestäviä ratkaisuja. Muutamien kymmenien tuhansien eurojen säästö ensi vuoden talousarviossa voi tarkoittaa jollekin ihmisryhmälle hyvän arjen perusedellytysten lopullista murenemista. Se voi taasen tarkoittaa monien satojen tuhansien eurojen lisäkuluja muutamien vuosien kuluttua.

 

Tässä mielessä esimerkiksi järjestöjen toimintaedellytysten turvaaminen voi olla itsensä moninkertaisesti takaisin maksava investointi tulevaisuuteen – ihmisten hyvään elämään!

Jos RAY:n tämän vuoden järjestöille suunnattu avustuspotti 302,5 miljoonaa euroa olisi jaettu tasan kaikkien suomalaisten kesken, jokainen olisi saanut vajaat 60 euroa. Tai jos tuo potti olisi jaettu tasasuuruisena summana kaikille yli 13 000 rekisteröidylle sosiaali- ja terveysalan yhdistykselle, jokaiselle olisi riittänyt noin 23 000 euroa. Väitän, että inhimillisen ja yhteiskunnallisen hyödyn näkökulmasta käytännössä toteutunut jakotapa, hieman yli 900 avustuksen saajaa ja vajaat 1 900 avustuskohdetta, on kuitenkin huomattavasti edellä olleita vaihtoehtoja tuloksellisempi.

Avustusten suuntaaminen valtakunnallisille ja / tai alueellisille ja / tai paikallisille järjestöille ei ole aivan yksiselitteinen asia. Valtakunnalliset järjestöt sanovat huolehtivansa edunvalvonnasta ja vaikuttamistyöstä sekä yleisestä toimintojen kehittämisestä, jotta paikalliset yhdistykset voivat ylipäätään toimia. Alueelliset yksikkönsä valtakunnalliset toimijat taas näkevät usein välttämättöminä paikallisen toiminnan koordinoinnin ja ylipäätään mahdollistamisen näkökulmasta. Paikalliset yhdistykset kokevat puolestaan tekevänsä kiistattomasti juuri sitä kaikkein tärkeintä työtä, koska ne toimivat nimenomaisesti elävien ihmisten arjessa eikä vain tilastolukujen parissa. Ja sanovat jopa joskus alueellista ja valtakunnallisista �kehittäjistä� olevan enemmän haittaa kuin hyötyä.

Mihin RAY:n avustuserot on sitten suunnattava, jotta niiden avulla edistettäisiin terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia parhaalla mahdollisella tavalla? Ja kuinka se tehdään mahdollisimman oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti? Paikallisen toiminnan tukeminen on tässä mielessä RAY:lle hyvin haasteellista. Tietyn asian tekemisen paikallinen tukeminen kun tarkoittaisi, että tasapuolisuuden nimissä sama tekeminen olisi mahdollistettava kaikissa Suomen 348 kunnassa. Kun yhtälöön lisätään vielä kaikki sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminnan kannalta perustellun tärkeät aihealueet, olisimme tilanteessa, jossa avustukset jakautuisivat tuloksellisen toiminnan kannalta aivan liian pieniksi puroiksi.

Ainoa toimiva ratkaisu lienee, että kunnat kantavat tietyllä tapaa päävastuun paikallisten yhdistysten toiminnan perusedellytyksistä. Jos ne siis todella näkevät järjestölähtöisen työn niin merkityksellisenä kuin juhlapuheissa toistellaan. Yhtä lailla valtakunnallisilla järjestöillä on oltava hyvin selkeä tahtotila paikallisen toiminnan tukemiseksi jopa ilman erikseen siihen kohdistuvia avustuksia. Siksi niiden on pohdittava hyvin tarkkaan, mikä osa käytettävissä olevista voimavaroista kohdistuu pääkonttorityöhön ja mikä osa mahdollisimman suoraan kentälle.

Taloudellisen taantuman aikaan rahan arvo määrittyy uudella ja monella tapaa ehkä nousukauteen verrattuna todellisuutta paremmin vastaavalla tavalla. Hieman samaan tapaan vaihtelee myös erikokoisten ja toiminnan aihealueen perusteella erilaisten järjestötoimijoiden käsitys rahan arvosta.

Moni valtakunnallinen järjestö ilmoittaa, ettei alle satasella saa aikaan vuositasolla mitään kunnollista. Ja satanen tarkoittaa tässä tilanteessa tietenkin 100.000 euroa. Toisaalta on olemassa valtakunnallisiakin järjestöjä, joille 10.000 euroa �ylimääräistä� avaisi aivan uudenlaiset mahdollisuudet toiminnan kehittämiseen. Puhumattakaan niistä paikallisista yhdistyksistä, joille jo 100 euroa voi tarkoittaa aika tavalla riittävää rahamäärää välttämättömimpien kokous- ja kopiokulujen kattamiseksi.

Lähivuosina, jolloin avustuksiin on käytettävissä viimevuosia vähemmän varoja, meidän on RAY:ssä tehtävä yhä tarkempia arvioita ja vertailuja avustusten tasapuolisen ja oikeudenmukaisen suuntaamisen varmistamiseksi. Kustannus-hyöty -ajattelua ei voida välttää, vaikka järjestölähtöisen toiminnan arviointia onkin muistettava tehdä monilta osin eri tavoin kuin liiketoiminnan menestystä mitataan.

Järjestöjenkin on hyvä tarkastella omaa toimintaansa riittävän kriittisesti. Mikä on todella sitä ydinosaamista ja sen varaan rakentuvaa tekemistä, mitä varten kukin järjestö on olemassa. Ja mitkä ovat tuon tekemisen kustannukset terveellä maalaisjärjellä ajateltuna. Itse kunkin meistä on hyvä olla tarkkana, jottei nollasokeus yllätä.

Arpajaislakia valmistelleen poliittisen ohjausryhmän yksimielisyys teki kerralla selväksi sen, että hallitus tahtoo RAY:n käynnistävän pokerin ja muiden kasinopelien nettijakelun mahdollisimman pian. Ehdotuksen mukaan RAY:n pitäisi käynnistää pelien jakelu netissä jo ennen kuin arpajaislain uudistuksen toinen vaihe tulee voimaan vuoden 2012 alusta.

Tämä on mainio juttu. Se merkitsee selkeää muutosta tähänastiseen tulkintaan, jonka mukaan RAY:n nettijakelun aloittaminen nykyisen lain puitteissa ei olisi mahdollista. RAY:ssä on koko ajan tiedostettu nettipeleihin liittyvät ongelmat ja riskit. Samalla olemme toistuvasti kertoneet, että näiden riskien arviointi on yhteiskunnan tehtävä. Julkisen vallan tulee määritellä suomalainen rahapelipolitiikka ja se, millaisia pelejä Suomessa tarjotaan, kuka niitä tarjoaa ja millaisin ehdoin.

Nyt valtio on kantansa määritellyt. Se tilasi RAY:ltä nettipelit, ja me toimitamme ne perille niin, että ensi kesänä suomalaiset voivat pelata suomalaista nettipokeria ja muita pelejä tietäen, että pelit ovat luotettavia ja että pelinjärjestäjän osuus menee sekin suomalaisten hyväksi.

Aikataulu on haastava, mutta RAY:ssä ollaan valmiita etenemään niin nopeasti kuin mahdollista. Työtä tarvitaan paljon: on tehtävä päätös hakea rahapeliluvan muutosta, laadittava lupahakemus ja määriteltävä pelien säännöt ja vastuullisuusominaisuudet, tehtävä yksityiskohtainen liiketoimintasuunnitelma, neuvoteltava viranomaisten kanssa, kilpailutettava hankintoja, rekrytoitava uutta väkeä, mietittävä tuoteinformaation mahdollisuudet ja uuden arpajaislain tuomat markkinoinnin rajoitukset…

Ilahduttavaa on ollut, että uutinen nettipelien aloittamisesta on otettu varsin myönteisesti vastaan. Jopa pokeriharrastajien keskustelupalstoilla on löytynyt niitä, jotka suhtautuvat positiivisin odotuksin RAY:n tuleviin nettipeleihin. Tähän saakka RAY ei näillä sivuilla ole juuri kiitosta kerännyt. Väitän, että ainakin osittain kyseessä ovat olleet väärinkäsitykset ja ennakkoluulot.

Joka tapauksessa me teemme parhaamme täyttääksemme sekä pelaajien että laajemmin koko yhteiskunnan odotukset kiinnostavista ja luotettavista suomalaisista nettipeleistä.
 
Oikean balanssin löytäminen kiinnostavien pelien, vähäisten haittojen ja suurten yhteiskunnallisten hyötyjen kesken ei ole ihan yksinkertainen yhtälö, sillä myös yhteiskunnan odotukset ovat ristiriitaiset.

Aivohalvaus- ja dysfasialiitto, Diabetesliitto ja Sydänliitto julkistivat 21.4. sopimuksen strategisesta yhteistyöstä suomalaisten valtimoterveyden edistämiseksi. Jos tuo sopimus muuttuu käytännön teoiksi, joilla todella parannetaan terveyseroja kaventavalla tavalla ihmisten mahdollisuuksia terveeseen elämään, nämä kolme järjestöä ovat esimerkillisiä suunnan näyttäjiä.

 

Yhteistyön tiivistämisestä on käyty, tässä vaiheessa vielä lähinnä RAY:n aloitteesta, kohtuullisen rakentavaa keskustelua myös monissa muissa järjestöryhmissä. Erityisen mielenkiintoiseksi tuon keskustelun on tehnyt eri toimijoiden alkujaan vähintään jossakin määrin toisistaan poikkeava näkemys aivan samasta asiasta: ihmisen elämästä ja siihen vaikuttamisesta.

 

Parhaimmillaan eri näkökulmat voivat täydentää toisiaan hyvinkin tuloksellisesti. Siinä piilee myös yksi sosiaali- ja terveysalan järjestöjen olennaisimmista menestystekijöistä. Jos järjestöt osaavat tunnistaa ja tunnustaa toistensa osaamisen, niillä voi olla tulevaisuudessakin suuri merkitys luotaessa yhä useammille ihmisille olosuhteita hyvään elämään.

 

Seuraava askel edellä mainitsemieni järjestöjen viitoittamalla tiellä voisi olla yhteistyön rakentaminen sekä ajatuksellisesti että mukana olevien tahojen osalta aivan uudella tavalla – näkemällä ihmisen ja hänen elämänsä monet virtaukset kokonaisuutena.