Tukea sitä eniten tarvitseville
Suomessa apua tarvitsevat erityisesti ne väestöryhmät ja perheet, joille pitkäaikaisesta työttömyydestä, ylivelkaantumisesta, vammaisuudesta, sairauksista ja turvattomuudesta johtuvat ongelmat kasaantuvat.
RAY:n tilikauden voitto jaetaan vuosittain avustuksina sosiaali- ja terveysjärjestöille, jotka auttavat kaikkein heikoimmassa asemassa olevia suomalaisia.
Viime vuosina RAY:n suurimpia avustuksensaajia ovat olleet Näkövammaisten keskusliitto, Invalidiliitto, Suomen Mielenterveysseura ja Suomen Punainen Risti. Avustussummat ovat miljoonia euroja.
Avustusten määrä on yhteensä noin 300 miljoonaa euroa. Lisäksi valtiolle osoitetaan 100 miljoonaa euroa sotainvalidien hoitoon ja veteraanien kuntoutukseen.
Avustuskohteiden uutisia
-
Tyttöjen talot raivaavat tilaa naiseudelle
26.07.2010Tyttöjen talot ovat kymmenessä vuodessa kasvaneet täyttämään nuorten palvelujen kentässä olevaa aukkoa. Taloista on tullut monille tytöille ainoa tukipaikka.
-
Lomaile muistisi tähden
19.07.2010Lomailu on työikäiselle parasta aivoterveyden ylläpitoa ja muistisairauksien ehkäisyä. Sen sijaan muistisairasta kesä helteineen ja lukuisine juhlineen ja vierailuineen saattaa uuvuttaa.